Villa Furuvikin pihasauna on käynyt läpi täysremontin ja ovet on nyt saatu avattua upeaan uudistettuun pihasaunaan. Pihasaunan tilat soveltuvat erinomaisesti myös ulkojuhliin – käytössäsi on sisätilojen lisäksi suuri katettu terassi, piha-alue ja Furuvikin grillikatos.

Rakennus on toiminut aiemmin kanalana sekä myöhemmin asumista tukevana talousrakennuksena Furuvikin pihapiirissä. Uuteen pihasaunaan on valmistunut saunatilojen lisäksi myös keittiöt, kokous- ja majoitustilat. Pihasaunan remontti on suunniteltu vanhaa kunnioittaen toimivaksi kokonaisuudeksi ja valmiit tilat tarjoavatkin asiakkaille monenlaisia mahdollisuuksia erilaisten yritys- ja yksityistilaisuuksien järjestämiseen. Pihasaunan tiloissa juhlii ja saunoo isompikin porukka ja rakennuksessa on sekä oleskelutilat että majoitustilat. Tila taipuu niin kokouskäyttöön tai esimerkiksi tiimipäivän viettämiseen.

Vuokraa koko tila oman porukkasi käyttöön ja sauno ja juhli vaikka läpi yön! Saunan yhteydessä on terassi, jossa on mukava vilvoitella löylyjen välissä, istua katetun pöydän ääressä tai syödä vaikka aamiaista majoittumisen yhteydessä. Pihasaunan läheisyydessä on myös uimaranta n.60 metrin päässä, jossa voi käydä pulahtamassa raikkaaseen meriveteen läpi vuoden.

Pihasaunan vuokraamiseen kuuluu myös grillikatos, jolloin ulkotilaa riittää isommallekin porukalle. Vanhan jääkellarin kivijalkaan rakennetussa grillikatoksessa voi viettää tunnelmallisesti iltaa yömyöhään asti. Grillikatoksen varusteluun kuuluu mm. puu-, kaasu- ja sähkögrilli.

Pihasaunalla on myös palju, jota on mahdollista vuokrata saunavuoron yhteydessä 299€ lisähintaan. Paljussa kelpaa istua sekä kesäillat auringonlaskua katsellessa, että talven pakkassäällä saunomisen löylyjen lomassa. Paljun saa tilata niin kylmänä kuin kuumana. Kylmä palju viilennetään jääpaloja sisältävällä vedellä, jopa +4 asteeseen. Palju tyhjennetään, pestään ja täytetään uudelleen joka varauksen yhteydessä. Paljun veteen ei lisätä kemikaaleja.

HUOM! Huomioittehan, että Pihasaunan WC- tilat ovat yhteiskäytössä Rantasaunan asiakkaiden kanssa.

Pihasaunalla voi nauttia omia juomia ja omia ruokia. Halutessasi voit kysyä varauksen yhteydessä saunamenutarjousta myyntipalvelustamme.

Pihasaunan hinnat:

* 3h vuorot alkaen 199€

* Koko päivän vuorot alkaen 999€

*Staycation paketti su-to alk.1200€, sis. nukkumispaikat 10:lle hengelle, lisäpaikat mahdollisia. Sisäänkirjautuminen kello 16:00 ja uloskirjautuminen kello 12:00

VARAA Furuvik pihasauna

Pihasaunalla voi nauttia omia juomia ja tarjottavia. Halutessasi voit kysyä varauksen yhteydessä saunamenutarjousta myyntipalvelustamme